Pitkä kaavakehityshanke alkaa tuotta erinomaista tulosta! Saamme keväällä 2021 Espoon Soukkaan 31 kerrostaloasuntoa ennakkomarkkinointiin. Asuntoja on viidessä kerroksessa ja alimmassa kerroksessa on asukkaiden käyttöön tuleva pysäköintihalli. Kaikkiin asuntoihin suunnitellaan tilavat parvekeratkaisut ja moderni yleisvarustus. Kaikkein näyttävimmät asunnot on sijoiteltu ylimpään kerrokseen, jossa on parhaat näkymät sekä eniten valoa ja avaruutta. Asuntojen rakentaminen suunnitellaan aloitettavaksi ennen kesää 2021.

Kohde on aivan uuden metroaseman ja Soukan keskuksen palveluiden läheisyydessä. Autoilevalle sijainti on ihanteellinen Soukanväylän välittömän läheisyyden vuoksi ja Länsiväylä tuo Helsingin keskustan vain 20 minuutin ajomatkan päähän. Espoon urheilupuiston välitön läheisyys on kohteen erityinen plussa ja merellinen ulkoiluympäristö kruunaa kokonaisuuden. Soukan maiseman ominaispiirteitä ovat suuret korkeusvaihtelut, avokalliot, aluetta ympäröivät laajat viheralueet sekä näkymät merelle. Koko Soukan aluella on käynnissä laajamittainen aluekehittäminen ja modernisointihanke, millä varmistetaan alueen elinvoimaisuus ja asukasviihtyvyys tulevaisuudessakin.

Asunnot ovat tulossa ennakkomarkkinointiin keväällä 2021 ja asunnot myydään kiinnostuneille varausjärjestyksessä. Kiinnostus asuntoihin on ennakkotietojen perusteella korkea ja uskomme kiinnostuksen kasvavan kevätauringon sarastaessa. Ennakkomarkkinointipäätöksen yhteydessä julkaisemme kohteesta yksityiskohtaisemmat tiedot ja kuvamateriaalin.